sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ämyri, Siniset siivet ry:n uusi äänitorvi!

Hei!

Tervetuloa Ämyriin! Siniset siivet ry on seksuaalista väkivaltaa kokeneiden vertaisjärjestö ja toiminut neljän vuoden ajan kehittäen toimintaa perustuen vertaisten keskuudessa esille tulleisiin tarpeisiin. Yhdistys on tullut monelle tutuksi Sinisen keskustelufoorumista ja Varjoista valoon valokuvaus -projektista. Yhdistyksen tavoitteena on nostaa yhä enemmän esille meidän omaa ääntämme, pyrkiä vaikuttamaan olemassa oleviin epäkohtiin seksuaaliväkivaltaa kokeneiden asemassa ja edistää keskustelua eri osapuolten välillä. Huom. seksuaalisella väkivallalla tarkoitamme seksuaalisen koskemattomuuden loukkaamista eri tavoin ja eri elämänvaiheissa.

Merkittävä epäkohta on, että niiden, joiden seksuaalista koskemattomuutta on loukattu, kokemusmaailma on täysin vieras ympäröivälle maailmalle. Häpeä ja syyllisyys monesti vaientavat ihmisen keskustelemaan vain itsensä kanssa, piilossa muulta maailmalta. Monet törmäävät ihmisten tietämättömyyteen ja stereotypioihin kertoessaan kokemuksistaan ja etsiessään tukea kanssaihmisistä. Olisi tärkeää, että seksuaaliväkivaltaa kokenut saisi tukea ja ymmärrystä osakseen, mutta jos ihmiset eivät tiedä, mistä oikeastaan on kysymys, ollaan pattitilanteessa. Tietämättömyyttä voimme kuitenkin itse lähteä paikkaamaan kertomalla, ilmaisemalla miltä meistä tuntuu. Miten muuten ihmiset tulevat tietoisiksi?

Voit valita millä sävyllä Ämyriä käytät, mutta paikka ei ole tarkoitettu kuitenkaan riitelyyn ja loan heittoon, vaan nimenomaan keskusteluun. Kaikilta keskusteluun osallistuvilta odotamme rakentavaa lähestymistapaa.

Halusta tiedottaa, ymmärtää ja kehittää syntyi Ämyri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti